Olen 34-vuotias nainen, jonka puoliso on toipumassa syövästä. Tai no, toipumista tietysti toivotaan. Perustin tämän blogin tänä marraskuisena aamuna lähinnä purkaakseni tuntojani menneeltä raskaalta vuodelta, kirjoittaminen kun on varsin terapeuttista puuhaa.
Vaikka terve maalaisjärkikin jo sanoo, että syöpä koskettaa aina myös potilaan läheisiä, olen silti ollut yllättynyt ja järkyttynyt monista tuntemuksista, joita puolisoni sairastuminen sai minussa aikaan. Eipä silti, harvapa osaa saatika harvanpa tarvitsee asiaa ennalta miettiä, että mitenköhän itse reagoisi.
Kun oma puolisoni sairastui, etsin verkosta vimmaisesti vertaistukea. Jonkun verran löysinkin keskusteluryhmiä, joissa monien tuntemukset tuntuivat tutuilta. Vaikka mainitsin kirjoittavani lähinnä selventääkseni omia ajatuksiani, teen sen julkisesti siksi, että toivon, että ehkä jollekin minun tekstini voisivat tarjota sitä vertaistukea, jota itsekin kaipasin.
Tervetuloa kuuntelemaan, palaan pian.
Itselläni mummo sairastui syöpään syksyllä -06, kuoli keväällä -07.
VastaaPoistaEn saanut, saati hakenut vertaistukea, mitä varmaan olisin tarvinnut, koska ainut isovanhempi jonka näin hengissä.
Mutta nyt jälkikäteen ajateltuna, se kostautui - en ole vieläkään sinut asian kanssa. Kova pala puhua kenellekkään mummosta/syövästä.
Tiedän miten rankkaa se on, voimia sulle paljon! <3